MirvaAnnaMarian

Hei, olen Mirva. Kolmekymppinen, nuorena äidiksi tullut helsinkiläinen. Inspiroituu kirjoittamaan elämästä juoksulenkeillä ja viinilasillisilla. Elän liikunnasta, kokkaan terveellistä ruokaa ja jokainen kirjoitukseni kertoo aina jollain tavalla hyvästä olosta. Täältä löydät oivalluksia elämästä, terveellistä reseptiikkaa ja ehkä hieman motivaatiota laittaa lenkkarit jalkaan tai pulahtaa aamu-uinnille. Ja toisinaan myös tuulahduksia maailmalta, hemmottelevaa kosmetiikkaa sekä keinoja huolehtia kehostasi ja mielestäsi entistäkin paremmin. Yllätän yleensä leipomalla ja ymmärtämällä jotain taiteesta. Unelmissani asun pian ulkomailla. Koska rakastan kaikkea kaunista, käytän sisustamiseen ja kosmetiikkaan luvattoman paljon rahaa. Ehkä vähän myös mekkoihin. Aikanaan loppuun palanut, sitten huolettomaksi muuttunut, eikä enää jaksa siivota ennen vieraiden tuloa. Ravintovalmentaja ja entinen sairaanhoitaja, jota ei kiinnosta mitä ihmiset tekevät työkseen. Minua kiinnostaa, keitä he ovat. Kiitos, että olet täällä. Ilman sinua teksteilläni ei olisi lainkaan näin suurta merkitystä.

Siirry blogiin

Postikortteja villefranchesta

Bonjour! Lomat on lomailtu. Kävi niinkin onnekkaasti, että sain päättää jo muutenkin kovin pitkän kesälomani helteiseen Etelä-Ranskaan. Sain sydä

MirvaAnnaMarian

Aloitetaanko alusta?

Keväästä asti, läpi kesän, olen jossain taka-alalla pohtinut omaa olemistani täällä sosiaalisessa mediassa. Esillä ovat olleet otsikot somen jättän

MirvaAnnaMarian

Rakkautta yksinkertaisempaan elämään

Mitä enemmän olen saanut, sitä simppelimpää olen arvostanut. Helteen vallatessa kaupungin katuja, ylenpalttinen luksus löytyy aivan muualta kuin v

MirvaAnnaMarian

Kukkaisjääpalat ja paras aika vuodesta

Ei mikään, ei yhtään mikään, voita alkukesän tunnetta. Kaikki on vasta edessä, seikkailut odottavat ja kiireet alkavat vähitellen jättää hyvästejä.

MirvaAnnaMarian

Alkukesän pettymyksistä uusiin seikkailuihin

Tasan vuosi sitten otin ensimmäisen koronarokotukseni. En tietenkään arvannut, että ottaisin niitä vielä kaksi lisää ja vielä senkin jälkeen sairas

MirvaAnnaMarian

Metsäterapiaa koko keholle

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ravintorengas Oy:n kanssa Metsään astuessa tuoksu hurmaa ensimmäisenä. Keho ja mieli rauhoittu

MirvaAnnaMarian

Kirsikankukkia

Kerroin lapselleni vaaleanpunaisista taikapuista, jotka kukkivat vain viikon. "Vaan viikon?! Milloin ne kukkii mennään kattoo heti!" Ja niin me men

MirvaAnnaMarian

Unelmia puutarhasta

Voisi melkein sanoa, että kasvoin itsekin puutarhassa. Äidin luona oli niistä kauneimpia. Omenapuutarha, angervojen reunustama polku vanhalle kaivo

MirvaAnnaMarian

Pirun ikävä

Ajoin isoäidin luota kotiin, kun Spotifyn radiotoiminto sai Anna Puun ihanan biisin soimaan. Tähän pirun ikävään, mä jään kiinni. Tähän pirun ikävää

MirvaAnnaMarian

Kaunein aika vuodesta

Toukokuu! Tuntuu jotenkin uskomattomalta, kaikkien niiden jäisten katujen, pakkasöissä koiranpennun kanssa ulkoiltujen öiden ja loskan täyttämien p

MirvaAnnaMarian

Ihoni pahin vanhentaja ei ollutkaan aurinko

Tapahtui ylioppilasjuhliani edeltäneellä viikolla.. Muistan edelleen tuon helteisen toukokuun viimeisen viikon. Tarkennetaan nyt, että tästä on si

MirvaAnnaMarian

Entä, jos minulla olisi kaikki..

Nuorempana haaveilin kaikesta suuresta ja ylellisestä. Säästin kalliiden ostosten laatikoita ja paperikasseja, jotta sain pidettyä niitä esillä kod

MirvaAnnaMarian

Asuntonäytöillä

Minun pitäisi olla nyt helteisessä Kaliforniassa. Odotin Los Angelesin kevättä ja yleensäkin koko Amerikan avautumista eurooppalaisille niin paljon

MirvaAnnaMarian

Ihon uusi luottoystävä

Viisi vuotta sitten ei juuri kukaan tavis tiennyt retinolista. Retinoli? A-vitamiini? Mitä yhteistä? Miten käytetään? Kuka käyttää? Apua, mun iho in

MirvaAnnaMarian

Imukuppihieronta & hyvästejä selluliitille

Kuivaharjaus on saanut haastajan kotikylpylään. Koska selluliittivoiteet myyvät jostain syystä edelleen, aloitan tämän kirjoituksen näköjään kertom

MirvaAnnaMarian

Kuplivaa odotusta eikä mitään kummempaa

Juuri kun ajattelin kirjoittaa tänne blogiin paljon enemmän hyödyllisiä ja informatiivisia tekstejä, päässä pyörii miljoona ajatusta elämästä. Joka

MirvaAnnaMarian