Olen Sanni. 31-vuotias Helsinkiläistynyt Pohjoisen kasvatti. Kirjoitan ja kuvaan työkseni, mutta ehdin tekemään niiden lisäksi myös muuta. Olen pian 5-vuotiaan tytön äiti, ja se on elämäni mieluisin (ja ehdottomasti myös haastavin ja hermoja raastavin) tehtävä. Eniten arjesssani rakastan lapsen ja poikaystävän lisäksi hyvää kahvia, kirjoja, laitepilatesta, hersyviä keskusteluita, siistiä kotia sekä sitä, että joku hoitaa kauppareissut puolestani. Blogini on sekoitus tätä kaikkea: töitä, vanhemmuutta, ruokaa, parempia valintoja, harrastuksia sekä arjen kauneimpia, että niitä vähemmän kauniita hetkiä.
Kaupallinen yhteistyö: Itsehoitoapteekki Tämä aika vuodesta on kaikkein ihanin. Sanon tosin myös samaa alkukeväästä, keskikesästä, joskus jop
Tämä postaus on roikkunut luonnoksissa kesäkuusta asti. Oikeastaan näitä on useampia, mutta julkaisen näistä nyt ensimmäisen osan jotta kokonaisuudest

Kaupallinen yhteistyö: Itsehoitoapteekki Kuinka uskomattoman ihanalta tuntuukaan aina nämä kesän ensimmäiset oikeasti lämpimät päivät? Ne se

Jo hetken on ollut olo, että haluaisi olla aktiivinen instagramin lisäksi jollain toisellakin alustalla. (Tosin mietin kyllä heti jo tuota lausetta ki

Kaupallinen yhteistyö: Itsehoitoapteekki Joku viisas sanoi joskus, että aikuisuus on onnellisimmillaan silloin kun muistaa riittävän usein palata

Kaupallinen yhteistyö: Favora Vajaa muutama kuukausi sitten kasvojen iho ajautui hirvittävään kriisiin. Sellaiseen, joka niin näkyi kuin tuntuiki

Kaupallinen yhteistyö: Bellavita Tasaisin väliajoin minulta kysellään ihonhoitorutiineista ja lempituotteista. Olen kertonut olevani varsin sän

Kaupallinen yhteistyö: Visit Leppävirta En ole vielä virallisesti lomalla, mutta tuntuu siltä kuin olisi ollut jo kuukauden. Varmaan nämä sä
Indieplace Oy 2021
Käenkuja 3A, 00500 Helsinki