No nyt on superhelppo ja näyttävä jouluväkertely vähän tumpelommallekin askartelijalle! Minäkin sain tästä vain kuumaliimasta kärventyneen etusormen –
Piirsin tänään meidän eteisen ikkunaan talvisen kylän. Valkoisella, lasiin piirtävällä tussilla saa kaunista, lumista tunnelmaa. Toimii hyvin myös jo
Meidän leikkimökki syntyi vähän vahingossa - siitä piti alunperin tulla roskakatos, mutta erinäisistä syistä meille ei tulekaan roskakatosta, ja tämä
Olipa muuten naurettavan helpot päättelyt mun tämänkertaisessa villaneuleprojektissa! Tällainen yhden värin neule – plus lanka, joka aika monessa kohd
Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Epsonin kanssa. Tässä eräänä iltana tökkäsin tietokoneeseeni kiinni viime vuosien valokuvia sisältävä
DIY sängynpääty kalanruotokuviolla!Raksa-ajalta oli jäänyt ylimääräistä Siparilan Pala- paneelia, ja halusin siitä meille sängynpäädyn. Meidän sänky
Soodataikina on taas yksi näitä juttuja, joista meikämutsi on ihan ajastaan jäljessä.Kaikki itseään kunnioittavat bloggaajat on tehneet näitä jo vuonn
Muistatteko mattoneuleen? En yhtään ihmettele, jos ette muista. Aloitin sen neulomisen nimittäin maaliskuussa. Kaikki lähti liikkeelle tästä. Matosta.
Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Epsonin kanssa. Paras joulukalenterimuistoni lapsuudesta oli itse tehty kalenteri, hyvinkin yksinkert
Isänpäivänä on kiva tehdä jotain lasten kanssa, ja yleensä ollaan tehty niin, että ostan jotain jos hänellä on jollekin tarvetta ja lisäksi lasten kan
Tein tällaisen asetelman kuivakukista seinäkoristeeksi! Tekeminen oli loppujen lopuksi tosi helppoa, joten jos yhtään kiinnostelee, niin kannattaa ko
Keskimmäinen lapsistani täyttää 5 - vuotta ja haluaa Ninjago -aiheiset syntymäpäivät :) Hän sai itse valita teeman, ja sitä hän pohtikin kauan. Punnit
Hanskakausi! Tai siis pupuhanskakausi! Täällä ainakin pyörii nyt tällainen villitys: tavallisista hanskoista taitellut pupuhanskat. Näiden taitteluun
Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössäRUSTA kanssa Meidän pikkuruiselle parvekkelle paistaa iltapäivisin jo hetken aikaa niin paahtavasti
Viikko sitten perjantaiaamu valkeni kauniin kirkkaana, mutta kylmänä. Ajoin aamulla kotiin ja tyhjensin autosta kamerarepun ja muut työvälineet ja oli
HELLO PRE OWNED Hello Preowned -instakirppistili on täynnä toinen toistaan ihanimpia kierrätysaarteita, kuten persoonallisia lasikoristeita, malj
Indieplace Oy 2021
Käenkuja 3A, 00500 Helsinki